Sateella ajamista varten pukeutuminen
Sateen ei tarvitse estää pyörälenkille suuntaamista. Tutustu sadevaateoppaamme pukeutumisneuvoihin.
Sateella ajamisen ei tarvitse olla ikävä kokemus, mutta silti pyöräilijät ovat kuuluja siitä, että saattavat vilkaista ennen ajamaan lähtöä taivaalle, nähdä muutamia pilviä ja palata takaisin sisälle. Laadukkaat pyöräilyyn suunnitellut sadevaatteet suojaavat sinua kovimmissakin kaatosateissa, ja pitävät hymyn kasvoillasi lenkin tai sateen loppuun saakka.
Kuljettajalle ja pyörälle löytyy markkinoilta valtava määrä erilaisia vaatteita ja tarvikkeita, jotka on suunniteltu sadekelejä silmällä pitäen. Olitpa taittamassa työmatkaa, pyöräretkeilemässä tai paikallisen pyöräkerhon viikonloppulenkillä, on suositeltavaa varustautua asianmukaisilla sadevaatteilla, joiden kanssa nautit ajamisesta kehnommissakin olosuhteissa.
Erityisesti keskimääräistä sateisimpina aikoina, kuten syksyisin ja keväisin, kannattaa aina varautua yllättäviin sadekuuroihin. Onneksi saatavilla on hyvä valikoima kevyitä ja pieneen tilaan pakattavia sadevaatteita, jotka eivät hidasta sinua sateen sattuessa.
Vedenpitävät pyöräilyvaatteet – kuinka ne toimivat?
On monia tapoja tehdä vaatteesta vedenpitä, mutta tyypillisesti se tapahtuu jollakin seuraavista tavoista:
-
Teipatut tai kuumasaumatut saumat: vaate on valmistettu erillisistä kangaskappaleista, jotka on neulottu yhteen – saumat kuitenkin päästävät helposti veden kuljettajan iholle. Teippaamalla tai kuumasaumaamalla vaatekappaleen saumat ne saadaan muutettua vedenpitäviksi.
-
Monikerrosmateriaalit: vaatteen näkyvän ulompien materiaalikerrosten alla on vielä yksi materiaalikerros, joka muodostaa vedenpitävän kalvon ja pitää veden poissa iholta. Jotkut valmistajat käyttävät kolmannen materiaalikerroksen sijaan pinnoitettuja materiaaleja.
-
Vedenpitävät vetoketjut: vaatteen aukot ovat ilmiselvin tie vedelle kulkeutua kuljettajan iholle. Erityisesti takkien vetoketjut on siksi usein vielä suojattu erikseen vedeltä.
Vedenpitävät kankaat on yleensä valmistettu synteettisestä materiaalista, kuten nailonista tai polyuretaanista.
Pidä kehosi kuivana ajaessasi sadesäällä
Yleisimpiä pyöräilyyn suunniteltuja sadevaatteita ovat:
Nämä vedenkestävät uloimmat vaatekerrokset takaavat parhaan suojan sinun ja sadepisaroiden välille. Takkeja ja käsineitä on saatavana eri paksuisina, eri painoisina ja erilaisia käyttötarkoituksia varten suunniteltuina, mutta pyöräilylasien ja kengänsuojien kaltaiset varusteet ovat useimmiten yleiskäyttöisiä. Tutustu oppaisiimme parhaista käsineistä talvipyöräilyyn ja parhaista kengänsuojista ja hanki juuri käyttötarkoituksiisi sopivimmat.
Jos ajat maastopyörää, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota takin kestävyyteen. Onko huippuohut ja kevyt takki todella järkevä vaihtoehto, kun vaarana on törmätä ajaessa kiviin, puihin tai juurakoihin? Hieman paksumpi ja kestävämpi takki on tällöin parempi valinta.
Softshell-takki on järkevä hankinta silloin, kun ajat yleensä kevyemmässä sateessa tai lyhyempiä matkoja. Vaikka se ei ole täysin vedenpitävä, se pitää tuulta ja suojelee kuljettajaa satunnaiselta tai harvalta sateelta. Softshell-takki pitää hyvin lämpöä ja näyttää hyvältä myös muussa vapaa-ajan käytössä.
Jos käytät työmatkapyöräillessäsi arkivaatteita, haluat todennäköisesti valita takin, joka sopii käytettäväksi myös vapaa-ajalla. Tavallista takkia muistuttava ja rennommalla leikkauksella varustettu ajotakki on mukava myös kävellessä juna-asemilla tai keskustassa. Hupulla varustettu takki on käytännöllinen vapaa-ajallakin. Valitse takki, jossa on heijastavia yksityiskohtia, jotta toiset tienkäyttäjät näkevät sinut paremmin ajaessasi kaupunkiolosuhteissa.
Maantiepyöräilijä tavoittelee keveyttä ja välttelee siksi paksuja takkeja ja ylimääräisiä varusteita. Yksinkertainen ja kevyt sateelta suojaava kerros on kaikki mitä tarvitaan, kun suuntaat ajamaan maantiepyörällä sateisella säällä. Osa takeista on varustettu käyttömukavuutta parantavalla tuuletuksella. Tuuletusaukot tekevät vaatekappaleesta hengittävämmän ja vähentävät hikoilua.
Jollet yleensä aja kovin märissä olosuhteissa, riittää tavallinen tuulitakki hyvin lenkkivaatteeksi. Se pitää kevyttä vesisadetta, mutta kovemmalla sateella varsinainen sadetakki on parempi valinta.
Sade ja pilvisyys heikentävät myös näkyvyyttä ja tekevät sinusta näkymättömämmän muulle liikenteelle. Valitse siis heijastavilla yksityiskohdilla varustettu takki ja tulet nähdyksi liikenteessä.
Kengänsuojat pitävät jalkasi lämpiminä ja kuivina vuoden ympäri. Niitä on saatavilla niin maantiepyöräilyä kuin gravel-ajoakin varten suunniteltuina versioina, joten muista valita polkimiesi ja klossijärjestelmäsi kanssa yhteensopivat kengänsuojat.
Käsien pitäminen lämpimänä on erittäin tärkeää, jotta pyörä pysyy hallittavana. Parhaat talvikäsineet ovat tarpeeksi paksut mutta takaavat samalla käsien riittävän liikkuvuuden. Ne pitävät kätesi lämpiminä ja kuivina, eivätkä haittaa vaihteiden vaihtamista ja jarruttamista.
Kirkkailla tai low-light-linsseillä varustetut pyöräilylasit suojaavat silmiäsi tien tai polun lialta ja sateelta. Näin sinun ei tarvitse huolia sadekuuroista tai pelätä saavasi silmiisi mitään ajokaverin takarenkaasta lentävää.
Pidä varusteesi kuivina sadesäällä
Todennäköisesti kannat ajossa mukanasi vähintään matkapuhelinta, rahaa ja joitakin työkaluja. Sähkölaitteet ja vesi eivät tunnetusti sovi hyvin yhteen ja ne kannattaakin suojata ajamaan suunnattaessa. Vedenpitävä puhelinkotelo sujahtaa kätevästi ajopaidan takataskuun.
Jos taitat pyörällä työmatkaa ja kuljetat mukanasi vaihtovaatteita ja muita tärkeitä varusteita – kuten vaikkapa kannettavaa tietokonetta – vaatii valmistautuminen hieman enemmän vaivaa. Useimmat selkäreput on varustettu vettä kestävällä pintamateriaalilla, mutta jos haluat pelata varman päälle, kannattaa tärkeimmät varusteet pakata kuivapusseihin.
Myös useimmat pyörälaukut on tänä päivänä valmistettu vedenpitävästä materiaalista, jolloin varusteesi pysyvät suojassa kastumiselta.
Pidä pyöräsi toimintakuntoisena
Yksi vähemmän hohdokkaista asioista pyörän omistamisessa on sen pitäminen puhtaana. Tämä tulee kyseeseen erityisesti silloin, jos ajat pyörälläsi joka säällä. Pyörän puhdistaminen takaa, että pyöräsi pysyy toimintakuntoisena ja sen liikkuvat osat hyvinä pidempään. Varmista, että sinulla on käytössäsi sopivat puhdistusvälineet ja -aineet – se tekee hommasta mukavampaa.
Lokasuojat auttavat pitämään sekä kuljettajan että pyörän puhtaampina. Asentamalla pyörääsi lokasuojat pidät myös takamuksesi kuivana. Tämä on erityisen tärkeää, jos työmatkapyöräilet arkivaatteissa. Haluatko, että selkääsi koristaa toimistolle saapuessasi pitkä märkä raita? Lokasuojat säästävät sinut tältä.
Tule nähdyksi sateisella säällä
Mainitsimme jo aiemmin, että vaatteiden heijastavat yksityiskohdat auttavat muita tienkäyttäjiä näkemään sinut hämärissä olosuhteissa, mutta apua on myös hyvistä pyörän valoista. Talvikäyttöön soveltuvat pyörän valot auttavat sinua näkemään tien tai polun edessäsi ja pitävät sinut näkyvänä muille liikkujille.
Jotkut sähköpyöristämme on varustettu vakiona integroiduilla valoilla ja lokasuojilla, mikä tekee niistä erinomaisen valinnan ympärivuotiseen ajoon joka säällä.
Some of our e-bikes come with integrated lights and mudguards as standard making them perfect for riding in all weathers year round.
Ole valmis sateisia päivä varten
Pyöräilemistä ei kannata jättää, vaikka ilma muuttuisi kurjemmaksi. Päivitä ajovaatteesi ja varusta pyöräsi sadekelejä varten, eikä sinulla ole tekosyytä olla lähtemättä ajamaan.
Oliko tästä artikkelista apua?
Kiitos palautteestasi