Jennin ja Markin Tasmanian tarinat

Jenni King ja Mark Tupalski asuvat Australiassa ja heillä on pitkä yhteinen historia. He tapasivat, kun Mark oli vähän yli kaksikymppinen XC- ja MTB-maratonkilpailija. Sekä hän että Jenni olivat keskellä Commonwealth Games -joukkueen valintaa ja heidän välilleen muodostui ainutlaatuinen side, joka on johtanut elinikäiseen ystävyyteen.

”Minut vakuutti Markin loputtomalta vaikuttava tietämys lähes mistä tahansa keskustelun aiheesta. Hän tarjosi ensimmäisenä apua pyörien puhdistamisessa ja sen korjaamisessa, ruoanlaitossa ja siivoamisessa. Pidin huolta siitä, että pidin häneen yhteyttä kilpaurani jälkeen,” sanoo Jenni.

Markin lahjakkuudet eivät koske vain maantiepyöräilyn maailmaa. Pian hän suoriutui 24 tunnin kilpailuista, MTB-maratoneista ja cross-country-kisoista. Lopulta hän päätti myös kilpa-ajouransa ja jatkoi opiskelua yliopistossa ennen vaimonsa Elizan tapaamista. Maastopyöräily vie edelleen suurimman osan heidän yhteisestä vapaa-ajastaan.

Nopea ja innokas puhelu näiden kahden välillä antoi vahvistuksen edessä olevalle seikkailulle.

”Lähdin viime vuonna perhelomalle Tasmaniaan. Vietimme muutaman päivän Derbyssä, viehättävässä pikkukaupungissa saaren luoteisosassa. Se tunnetaan myös ”maastopyöräilijöiden paratiisina”. Ottaen huomioon sen maailmanluokan polut, jotka sopivat kelle tahansa ajajalle, tiesin, että meidän oli mentävä sinne Neuronin kanssa”, sanoo Jenni. Ollessaan alueella hän oli kuullut polusta nimeltä ”Bay of Fires”, mutta hänellä ei ollut ollut aikaa ajaa sitä.

”Derby oli yksi viimeisistä paikoista, joissa Jenni ja minä kilpailimme yhdessä, joten tuntui asiaan kuuluvalta, että palasimme sinne,” sanoi Mark, kun hän antoi vihreää valoa Jennin jännittäville suunnitelmille. ”Olin myös ajanut ’Bay of Fires’ -polun häämatkallani, joten tiesin, mitä odottaa, ja minulla oli loistava idea lämmittelypoluksi.”

Reitillä on upeita singletrack-laskeutumisia ja graniittikiviosuuksia Blue Tier Forest Reservessa. Reitti kulkee metsän läpi ja sillä on enemmän avointa polkua koko 42 km reitin aikana. Lopulta reitti päätyy Swimcart Beachille.

”Markin ns. lämmittelyreitti lisäsi vielä 10 km matkaa, enkä ajatellut sitä kovinkaan paljon sillä hetkellä”, sanoo Jenni tietämättä, että Markin lisäreitti toi mukanaan ylimääräiset 400 metriä kiipeämistä, graniittijärkäleitä, mahdollista pyörän kantamista, mutaisia soita ja purojen ylityksiä. Tämä reitti ei ollut arkajaloille.

Kaksikko lähti innokkaana Victorian Geelongiin mennäkseen lautalla Tasmaniaan. He pysähtyivät läheiseen fish & chips -ravintolaan ja kävivät nopeasti läpi edessä olevat päivät. Yön yli suuntautuneen meriylityksen aikana Jenni ja Mark asettuivat aloilleen ja odottivat aamun herätyskellon soittoa laivalla.

Päästyään Tasmaniaan Jennin ja Markin oli aika löytää vireensä ja lähteä kohti vain muutaman tunnin ajomatkan päässä olevaa Derbyä.

Saapuessaan he säätivät pyöränsä ja pakkasivat laukkunsa. Australia kesällä voi olla rankka paikka, joten he varmistivat, että heillä oli runsaasti aurinkovoidetta, vettä, ruokaa, varaosia ja maastopyöräilyvarusteet. Mark soitti paikalliseen pyöräliikkeeseen ja nappasi muutaman viime hetken tarvikkeen.

”Kerroin myymälän nuorelle miehelle suunnitelmistamme ajaa nousureitin, ja hän näytti hieman huolestuneelta”, nauraa Mark. ”Ajattelin, että 10 km reitti ei voi olla niin paha, mutta hän sanoi: ’Jos pääset perille asti, siitä tulee vähintään puolen päivän ajo’ – kuulostaa hauskalta!”

Viimeisen sääntarkistuksen jälkeen parivaljakko kirjautui Derby Lodgeen ja asettui yöksi.

Herätys klo 4.00 ravisteli heidät unesta. Koska kyse oli päiväretkestä, he halusivat maksimoida aikansa poluilla. Auringonnousua edeltävän kahvin ja viimeisen säätarkastuksen jälkeen pari lähti liikkeelle Weldboroughista vain lyhyen ajomatkan päässä Derbyn majapaikastaan.

Auringon noustessa ”Little Chook” -polku tarjosi lyhyen lämmittelyn ennen kuin kiipeäminen todella alkoi. Vaikka muutamia kirosanoja kuultiin, Jenni nautti pian haasteesta.

”Sademetsän maastopolkuosiot olivat kauniita, ja irtonainen ja kivinen nousu piti meidät varpaillamme ajolinjan valinnan suhteen”, hän muistelee kuvaillessaan heidän kokemuksiaan saniaisten keskellä ja puroaluetta ylittäessä. ”Lyhyt lasku, jossa oli paljon valittavia uria, antoi meille lyhyen helpotuksen. Toisen puron ylitys merkitsi pitkän, jyrkän ylämäen alkua, jossa oli jättimäisiä kivenjärkäleitä.”

Mark ja Jenni kohtasivat jälleen haasteen, kun luontoäiti muistutti olemassaolostaan ja tarjosi sademyrskyn, joka huononsi pyörien pitoa. He eivät halunneet hyväksyä pyöräkorjaamon miehen puolen päivän ennustetta vaan painoivat eteenpäin.

Jyrkät kohdat massiivisilla graniittiaskelilla, joita erottivat puiden juuret, muistuttivat etappikisaa, jonka he ajoivat vuosia sitten.

”Neuron oli enemmän kuin valmis haasteeseen. Se oli erittäin herkästi reagoiva riippumatta siitä, täytyikö minun kääntää pyörää tai lisätä voimaa noustakseni askeleen ylös”, Mark kuvailee kivistä maastoa, jossa heidän oli navigoitava ennen kuin he pääsivät huipulle.

Kun he pääsivät korkeammalle, kasvusto heidän ympärillään muuttui. Reittejä reunustivat korkeat eukalyptuspuut, joiden jälkeen näkyi puusaniaisia, myrttiä, pippurimarjapensaita ja muutamia tasmanialaisia mäntyjä. Kun he pääsivät harjanteelle, puiden takaa avautui panoraamanäkymä rannikolle. Erinomainen paikka tankata energiaa ennen 13 km laskua.

Raskaan nousun jälkeen edessä oli innostava laskeutuminen, joka tarjosi loputonta hauskanpitoa: bermejä, hyppyjä ja droppeja. Mark ja Jenni taistelivat tiensä pitkin polkua saniaistunnelin läpi. Vaikka Jenni epäröikin huipulla, hän löysi vauhtinsa ja hyödynsi iskunvaimennusta koko joustomatkaltaan.

Reittien alaosa kulki avoimen eukalyptusmetsän läpi, jossa saniaiset vaihtuivat pusikkoon ja karkeaan, halkeilevaan graniittimaahan. Muuttuvaan maastoon tottuminen kesti hetken, mutta pari raivasi tiensä kiviselle näköalapaikalle, jossa he pysähtyivät miettimään.

”Energiatasoni alkoivat laskea, ja mainitsin Markille, että kofeiini olisi hyvä juttu”, sanoo Jenni. ”Yllätykseksi hän veti laukustaan lieden, teki nuotion ja keitti minulle kahvit – mikä mestari!”

Kun heidän energiatasonsa olivat elpyneet, he painoivat loppunousun huipulle. Siellä he huomasivat horisontissa sadepilviä, joten heidän piti suunnata jatkamaan.

Jenni ja Mark kiemurtelivat punaisten kallioiden lomassa 7 kilometrin loppulaskeutumisen ajan. Saapuessaan Swimcartin rannalle heitä tervehtivät kristallinsininen vesi ja kirkkaanvalkoinen hiekka. Mark pysäköi pyöränsä ja juoksi veteen jäähdytelläkseen ennen sateen saapumista. Jenni nauroi hiekalla heidän kokemustaan, mielessään myös muistoja nuoruuden ajoiltaan.

Kun pyörät oli hoidettu ja kaikki varusteet paketoitu kotiinpaluuta varten, he pistäytyivät The Hub -ravintolassa pitsalla ennen paluuta.

”Oli erittäin vaikeaa keskittyä lääketieteellisiin opintoihini, kun pääsin kotiin”, Mark sanoo muistellessaan matkaa. ”Osa oli väsymystä heidän hektisestä matkastaan ja osa muistoja siitä, kuinka hauskaa kaikki oli ollut.”

Jennillä oli samoja tuntemuksia. ”En ole lopettanut Derbyn tarjoamista mahtavista reiteistä puhumista. En voinut kuvitella parempaa pyörää näin monipuoliseen maastoon, ja olen niin innoissani, että sain kokea kaiken ystäväni Markin kanssa.”

He eivät tiedä, milloin he jälleen ajavat yhdessä, mutta yksi asia on varma: kun he seuraavan kerran heilauttavat jalkansa Neuronien satulan yli, he muistavat varmasti, kuinka hauskaa heillä oli ollut Tassiessa.